Voisi kai sanoa, että minulla on aivan tavallinen, mukava perhe: vanhemmat, veli, 2 siskoa ja kaikki isovanhemmat. Niin, päällisin puolin voisi kai kuvitella, että elämäni on mukavaa ja tasapainoista, mutta näin ei ole. Ehei, perheeni ajaa minut kirjaimmellisesti hulluksi! Olen pari kertaa lyönyt rystysilläni huoneeni seinää, koska äitini ja veljeni olivat taas kerran käyneet yhteishyökkäykseen minua vastaan. Tietenkin sen jälkeen olin niin täynnä raivoa ja murhan himoa, että piti mennä purkamaan se raivo joka nyrkkeihini kerääntyi ja niimpä iskin seinää. Jos olisin koskenut heistä jompaankumpaan minua oltaisiin pidetty hulluna ja vaarallisena ja luultavasti lähetetty pakkopaidassa hourulaan. Nimpä iskin seinää niin kauan, että rystyseni alkoivat vuotaa verta... Äitini tietää siitä ja komeista arvista rystysissäni ja pitää minua hulluna ja aina, kun hän muistuttaa siitä, että olen hullu niin tiuskaisen aina, että kenestäköhän sekin johtuu niin silloin kuuluu sama ja tuttu virsi " aivan itse sie oot itsestäs hullun tehny, ettäs kehtaatkin käydä syyttämään muita omasta käytöksestäs ja jos sie jotain raivogeeniä oot periny ni oot saanu sen isoisältäs, et miulta! ".
Aina sama juttu. Eihän tässä kaiken järjen mukaan voisi muuta kuin masentua ja vihata muita ihmisiä mutta minulle erittäin läheisen ystäväni Annan vuoksi en voi tehdä sitä, koska hänkin nyt vain sattuu olemaan ihminen, joten en voi vihata ihmisiä. Enkä voi olla masentunut, koska vaikka asiani olisivat kuinka huonolla tolalla tahansa niin tiedän kumminkin sydämmessäni rakastavani perhettäni ( osasyy miksi en voi lyödä heitä ) joten en voi vihata heitä kovinkaan pitkään pari tuntia korkeintaan, mikä on aika ärsyttävää, koska en osaa olla pitkävihainen he jatkavat tätä kaikkea tietäen, että en voi tehdä mitään...
Muistan lapsuuteni olleen aika onnelista aikaa mikä johtunee Annan ystävyydestä mutta silti joukkoon mahtuu paljon muutakin...
Kolmannella luokalla vissiin sairastin anoreksiaa, sitten bulimiaa ja niin edelleen mikä kait johtui perheoloistani tai jotain. Mutta nyt voin sanoa jättäneeni ne taakseni ja olevani normaali painoinen, mangaa, animea, eläimiä, lukemista ja piirtämistä rakastava teini, jota vaivaavat satunnaiset ihomadot sekä satunnaiset riidat äidin ja sisarusten kanssa ( niinkuin ennenkin ) mutta nyt kun olen vanhempi ja viisaampi ( hah! ) olen alkanut mielistelemään heitä välttääkseni rassaavia riitoja ( vaikkakin se sapettaa aivan saatanasti! sillä vahvatahtoiseen luonteeseeni ei kuuluisi olla muiden orja, mutta minkäs teet ) ja odotan hiljaa mutta hartaudella, että lähden lukiosta ( sijaitsee 1,5 km kodistamme ) jatko-opiskelemaan ja hankin oman kämpän kauuukana kotoa.
No eipä tässä nyt enempää tällä kertaa ^_^
Kommentit