Sydämmeeni sattuu....
Olin jo melkein unohtanut päällisin puolin erään pojan jolle tunnustin rakkauteni ja joka minut tylysti torjui ja kerskui asiasta kaikille kavereilleen, äidilleen ja pikkusiskolleen ( nämä on varmistettu ) ja ties keille kummin kaimoille.
Kyseinen poika taitaa nauttia satuttamisestani sillä hän tekee kaikkensa jotten vain unohtaisi häntä. Ennen tuskin edes näin häntä kertaviikkoon, nyt en pysty olemaan näkemättä häntä ( aivan kuin hän kyttäisi minua, tai mitä muutakaan räjähdysmäisestä päivittäisistä kohtaamisista voi päätellä), hän on levittänyt asian mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen ja saan melkein päivittäin väistellä puolituttujen taikka kokonaan tuntemattomien kysymyksiä.
Olin pitkään osittain iloinen ettei kotonani tiedetty tapahtuneesta, mutta nyt tiedetään.
Veljeni kävi äsken piikettelemässä, että on kuullut *juttuja* ja ilkkui samalla. Hänen luonteestaan voin vain päätellä, että hyvin pian äitini ja isäni saavat tietää ja siten kummin kaimat ja kaikki mahdolliset....

Mitä tähän nyt voi enää sanoa.
Vihaisinko tuota poikaa joka aihettaa minulle kaiken tämän kurjuuden?

Se olisi kai järkevä vaihtoehto....

...mutten voi sillä sydämmeni halajaa häntä vieläkin...